Steelers kohtasi sunnuntain toisessa ottelussaan Karhut. |
Steelersin vuonna
2006 syntyneiden poikien joukkue jatkaa voittokulkuaan. Eliittisarjan
avauksessa kotiareenalla sunnuntaina 2.12. kaatuivat raumalainen SalBa lukemin
9-2 ja porilainen FBT Karhut 4-1.
Sisä-Suomen alkusarjansa kaikki ottelut voittanut Steelers
kilvoittelee nyt Eliittisarjassa länsirannikon ja Sisä-Suomen parhaimmiston
kanssa. Eliittisarja käynnistyi sunnuntaina Steelersin kannalta voitokkaasti Elenia-areenalla pelatuin otteluin. Steelersin tiukkaan puolustus- ja
maalivahtipelaamiseen törmäsivät länsirannikon joukkueista niin SalBa kuin
Karhutkin. Salibandyottelussa 1,5 päästetyn maalin keskiarvo per peli on kova
suoritus.
SalBa-otteluun Steelers sai parhaan mahdollisen alun, kun
kahden maalin mies Joona Koivistoinen vei joukkueen jo 18 pelisekunnin kohdalla
1-0 johtoon. Steelers piti hyvin pelin hallussaan 4-0 johtoon edeten, ja
maalivahti Ukko Salo selvitti raumalaisten yritykset aina ensimmäisen erän
loppuhetkille saakka. Takaiskumaalista huolimatta peliä jatkettiin Steelersin
tahdittamana toisen erän päättyessä lukemin 8-2. Ottelussa hattutempun ampunut
Kim Saarinen kaunisteli viimeisessä erässä loppulukemiksi 9-2.
Iltakamppailua länsirannikon alkusarjan voittanutta FBT
Karhuja vastaan povattiin tiukaksi. Ensimmäinen erä olikin maaliton. Toisen erän alun ylivoimapeli tuotti
Steelersille tulosta Viljami Savolaisen iskiessä taululle kotijohdon 1-0. Pian
avausosuman perään Joona Koivistoinen lisäsi johdoksi 2-0. Maalista
suivaantuneina Karhut vyöryttivät peliä tasaiseen tahtiin Nico Takatalon
vahtimalle Steelers-maalille, mutta Steelersin puolustajat ja viimeisenä lukkona
Takatalo pitivät maalin puhtaana ottelun puoliväliin saakka. Jännittäviä hetkiä
puolin ja toisin sisältäneen pelin ratkaisuosumaksi muodostui Jani Vätön 3-1
maali ajassa 43:25. Vättö haistoi ja katkaisi porilaisten oman pään avaussyötön
jatkaen pallon ilman estelyjä vastustajan verkkoon. Loppuhetkillä Karhujen
koittaessa kavennusta ilman maalivahtia, lähetti ottelussa toisen maalinsa tehnyt
Viljami Savolainen pallon vielä kertaalleen Karhujen maaliin.
Steelers D2-pojat johtaa Eliittisarjaa tasapisteissä Tampereen Ilveksen kanssa. Seuraavat pelit pelataan Forssassa 16.12. jolloin Steelers kohtaa sekä Ilveksen että paikallisen FoSu:n.
Steelers D2-pojat johtaa Eliittisarjaa tasapisteissä Tampereen Ilveksen kanssa. Seuraavat pelit pelataan Forssassa 16.12. jolloin Steelers kohtaa sekä Ilveksen että paikallisen FoSu:n.